”Helpottaa, jos on vähän hirtehishuumoria”

Muutama vuosi sitten Agneta huomasi, että hänen äitinsä Eva alkoi käyttäytyä oudosti. Kun Agneta tuli käymään sisarensa kanssa, Eva kattoi pöydän paljon isommalle joukolle – vieraille, jotka asuivat ulkona parvekkeella.

– Hän oli närkästynyt siitä, ettei päässyt omalle parvekkeelleen! Tajusimme, että hän oli alkanut saada harha-aistimuksia.

Agneta-Scharp-3

Valokuva: Emma Danielsson

– Äiti alkoi myös pelätä televisiota, sillä hän uskoi, että siellä näytellyt asiat tapahtuivat oikeasti. Tästä seurasi pakenemiskäyttäytymistä, ja kerran naapurit löysivät hänet rappukäytävästä pelkkä yöpaita päällään. Dementiatutkimuksen perusteella Evalla todettiin Lewyn kappale -tauti. Tämä selitti näköharhat ja muistihäiriöt.

Agneta ja hänen sisarensa ymmärsivät, että äidin, joka oli silloin hieman yli 80-vuotias, oli aika muuttaa Kvarnbergsplanin asunnostaan tukiasuntoon.

– Sisareni soitti tukikäsittelijälle ja puhui äidille, joka ei aluksi halunnut muuttaa. Äidillä oli kuitenkin ystävätär, joka asui Västergårdenissa. Varoitimme tätä etukäteen tulostamme ja menimme sitten yhdessä käymään. Ystävätär puhui Västergårdenista niin paljon hyvää, että äiti muutti mielensä. ”Ymmärrän, että olette minusta huolissanne, joten tyydyn tähän”, hän sanoi.

Kun päätös oli tehty, paikka järjestyi nopeasti – ”kuin katkarapuvoileipä”, kuten Agneta asian ilmaisee.

– Asiaa edesauttoi paljon se, että dementiatutkimus oli jo tehty, sillä diagnoosin saaneiden on helpompi saada paikka.

Agnetan äiti muutti Västergårdeniin joulun alla 2013.

– Olen surullinen, että äiti ei ole enää entisensä, että hän on sairas. Samalla olen kuitenkin iloinen, että hän sai olla vireä niin pitkään.

Agneta kertoo äidistään suurella lämmöllä ja kuvaa tätä hyvin itsenäiseksi henkilöksi. Lukuun ottamatta joitakin vuosia kotiäitinä 60-luvulla tämä teki aina töitä.

– Isäni oli merikapteeni, ja hän oli poissa kuukausia kerrallaan. Äitihän sai hoitaa kaiken käytännössä itse: hän huolehti meistä, maksoi laskut ja tankkasi auton… Sanoisin, että homma oli enemmän hänen hanskassaan kuin isän!

Agneta antaa kuvan hyvin läheisestä suhteesta äitiinsä ja kertoo, että he ovat vuosien mittaan tehneet yhdessä monia mukavia asioita. He ovat tehneet retkiä, matkustelleet, käyneet ravintolassa ja juhlissa. Agneta liittää äitiinsä myös aimo annoksen huumoria.

– Äiti oli valtavan huumorintajuinen, ja on sitä edelleen. Tiedän, että hänestä pidetään Västergårdenissa, sillä hän on helposti lähestyttävä ja touhuaa mielellään mukana.

Agneta pyörittää Trosa Stadshotellia, ja kun Eva-äiti oli vielä pirteämmässä kunnossa, hän auttoi joskus hotellissa esimerkiksi puhdistamalla hopeaesineitä.

– Hän saattoi sanoa pilke silmäkulmassa, että ”täällä saavat vanhukset rehkiä!”.

Mitä omaistuki tarkoittaa sinulle?

– Sanoisin, että minun omaistukeni on oma sisareni. Pallottelemme hyvin paljon asioita yhdessä. Kun äidin tila heikkeni ja asialle oli aika tehdä jotakin, meistä kummastakin tuntui siltä, että jyräsimme hänet. Se tuntui todellakin juuri siltä, mutta meillä ei ollut vaihtoehtoa. On upeaa, että meitä on kaksi ja voimme tukea toisiamme, eikä vähiten tällaisissa tilanteissa.

Agneta kokee, että hänen äitinsä on hyvissä käsissä, mikä sekin auttaa osaltaan.

– Minua omaisena helpottaa, että minulla on hyvä yhteys Västergårdeniin, sekä johtajaan että yhteyshenkilöön. Äiti viihtyy. Kyse on hänestä, ja hänen turvansa on Västergårdenissa, ei minun luonani. Voin kuvitella, että olisi helvetillistä, jos läheinen ei voisi hyvin. Äiti on kuitenkin rakkaimpia ihmisiä maailmassa.

Mistä saat energiaa?

– Kuljen metsässä koirien kanssa tai kuntoilen muuten. Kun haluan vaihtaa maisemaa, käyn Tukholmassa. Teen yksinkertaisesti mukavia asioista, jotka saavat minut rentoutumaan ja nauramaan hieman.

Agneta puhuu myös, että on tärkeää pysyä positiivisena ja hyväksyä asiat sellaisina kuin ne ovat.

– Asioissa on nähtävä mahdollisuudet eikä pelkkiä kielteisiä puolia, se helpottaa elämää huomattavasti. Muistisairaaksi muuttuneen läheisen osalta ajattelen, että häneen on hyvä suhtautua mahdollisimman pitkälle samana henkilönä kuin ennenkin. Kun puhun äidin kanssa, hänen ajatuksensa ovat joskus kuin käärmeenpesä, ei mitään logiikkaa. Tilanne on kuitenkin otettava sellaisena kuin se on, on hyväksyttävä, että nyt on näin. Tilanteesta voi selvitä helpommin, jos on vähän hirtehishuumoria. Äidillä on sitä ja isälläkin oli sitä, joten se kulkee suvussa.

Teksti: Emma Danielsson